Ovet auki uusiin tiloihin ja toimintoihin

Mitä eroa on liturgistilla ja terroristilla? – Terroristin kanssa voi neuvotella!

Hyvässä vitsissä piilee totuus. Jumalanpalveluksen ja kaiken siihen liittyvän saa helposti näyttämään sääntöjen ja symbolien viidakolta, jossa vain asiaan omistautuneilla on oikeus kulkea. Tästä ei ole kuitenkaan kyse liturgisessa konsultoinnissa, jonka tavoitteena on sanelemisen sijaan löytää vaihtoehtoja sekä raivata tietä kohti yhteistä tulevaisuutta. Tällaiseen avautumiseen rohkaisee myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi Ovet auki -strategia.

Liturginen konsultointi kannattaa aloittaa seurakunnan strategiatyöskentelyn yhteydessä tai viimeistään silloin, kun olemassa olevien tilojensa korjausta tai uusien tilojen rakentamista aletaan suunnitella. Liturginen konsultointi auttaa seurakuntaa selkeyttämään visionsa siitä, millaista jumalanpalveluselämää – jumalanpalveluksia, toimituksia ja muuta toimintaa – seurakunta haluaa viettää tiloissaan nyt ja tulevaisuudessa. Samalla pohditaan sitä, millaisia tiloja seurakunta tarvitsee ja millaista teologiaa sen tilat ylipäätään viestivät ja mahdollistavat.

Liturginen konsultti voi esimerkiksi kuvata sen matkan, jonka seurakunta on kulkenut nykyisissä tiloissaan ja osoittaa, millaista elämää niissä on aikaisemmin vietetty ja miten eri tilaratkaisut ovat niihin vaikuttaneet. Hän voi samalla auttaa seurakuntaa selvittämään nykyiset tarpeensa ja arvioimaan, millaiset suuntaviivat nyt tehtävät ratkaisut piirtävät pitkälle tulevaisuuteen. Kyse on pohjatyöstä, joka auttaa seurakuntaa lähtemään liikkeelle. Suomessa tätä on kutsuttu teologiseksi taustaselvitykseksi, jonka tehtävänä on auttaa seurakunnan päätöksentekoa rakennus- tai korjaushankkeen alussa.

Olen tehnyt tällaisen taustaselvityksen Liedon ja Kirkkonummen harmaakivikirkkoihin ja työn alla on parhaillaan Martinkosken seurakunnan Kosken kirkko. Kirjallista selvitystä olennaisempana pidän kuitenkin sitä prosessia, jonka seurakunta käy tilojensa ja toimintansa kehittämisen suhteen. Painopiste siirtyy tällöin selvityksistä neuvotteluun, jossa samaan pöytään otetaan seurakunnan nykytilanne sekä tulevaisuuden tarpeet, kirkon historia ja uudet mahdollisuudet, päätöksentekijät, työntekijät ja seurakuntalaiset sekä rakennusalan ammattilaiset arkkitehdit, insinöörit ja taitelijat.

Etenkin suurissa rakennushankkeissa on parasta käyttää monia asiantuntijoita esimerkiksi rakennustekniikassa ja vaikkapa akustiikassa. Liturginen konsultti toimii tällöin kirkollisen elämän tulkkina ja oppaana, joka ammentaa kirkon uskosta ja perinteestä sekä osoittaa millaisia ratkaisuja eri aikoina ja eri paikoissa on tehty ja parhaillaan tehdään ja esittää tämän pohjalta eteenpäin auttavia kysymyksiä ja ehdotuksia. Kyseessä on kristillisen uskon ja käytännön avaamisen pohjatyö, joka auttaa päätöksentekijöiden ohella muun muassa arkkitehtiä ja muita suunnittelijoita loistamaan omissa tehtävissään.

Olen itse kokenut erityisen hedelmälliseksi seurakunnan johdon sekä arkkitehtien ja taiteilijoiden kanssa tehdyn yhteisen kehittämisen, joissa olen ollut mukana Kirkkonummen lisäksi helluntaina 2021 kirkoksi vihityn Vääksyn uuden seurakuntakodin suunnittelussa. Liturginen konsultti voi myös auttaa seurakuntaa niin arkkitehdin valinnassa kuin suunnitelmista kerättävän palautteen keräämisessä ja analysoimisessa sekä seurakuntalaisten ja työntekijöiden kuulemisten järjestämisessä, joiden tavoitteena on saada palautetta sekä kartoittaa tulevan käytön tarpeita. Aina konsultoinnin ei tarvitse keskittyä tiloihin, vaan kyseessä voi olla myös toiminnan kehittäminen tavalla, joka ottaa olemassa olevat tilat ja muut resurssit huomioon ja avautuu esimerkiksi laajemmalle lähiyhteisöön.

Liturginen konsultointi on maailmalla jo vakiintunut mutta Suomessa uusi työtapa, jota tarjoan nyt seurakunnille. Tuon mukanani vahvan osaamisen kirkon elämän eri osa-alueilta ja neuvottelen mielelläni kunkin seurakunnan omien erityistarpeiden pohjalta. Älä siis neuvottele terroristin vaan liturgisen konsultin kanssa.

Mika K T Pajunen, TT AmO

Blogi julkaistu alunperin yhteistyökumppanimme Seuris-palvelut / FinProma Oy sivuilla 24.5.2021. https://www.seuris.fi/ovet-auki-uusiin-tiloihin-ja-toimintoihin/ Muokattu 22.7.2021.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *