Kirkko on seurakunnan arvokkain tila, jonka kehittäminen on sen parasta suojelua. Kirkkotila todistaa seurakunnan uskosta ja arvoista yhä uusille tilassa vieraileville. Kaikkea ei kannata eikä tarvitse tehdä yksin. Tarjoamme luotettavaa ja nopeaa reflektointia sekä konsultointeja ja koulutuksia jumalanpalveluselämän tarpeisiin.
Teologinen taustaselvitys
Rakennushankkeet vaativat monenlaista osaamista. Tilan teologinen taustaselvitys kokoaa yhteen ja analysoi tilan aiemman käytön, avaa ovia tulevaan ja antaa pohjaa seurakunnan päätöksenteolle. Parhaimmillaan taustaselvitys kasvaa hankkeen mukana, ottaa kantaa esitettyihin toiveisiin ja muutoksiin sekä auttaa seurakuntaa löytämään oikean tien yhdessä ammattilaisten kanssa.
Jumalanpalveluksen kehittäminen
Tila ja toiminta kuuluvat yhteen. Jumalanpalvelusta voi viettää ilman pysyvää kirkkotilaa, mutta kirkkotilaa ei ole olemassa ilman jumalanpalvelusta. Jumalanpalveluksen kehittäminen punoo yhteen seurakunnan uskon, ympäröivän todellisuuden sekä tulevaisuuden näyn ja tehtävän. Tarjoamme tähän monipuolisen kokemuksen, opetuksen ja tutkimuksen tuomia välineitä ja perspektiiviä. Alkuun voi kysyä esimerkiksi:
Millaiseen jumalanpalvelukseen haluaisit itse osallistua?
Mihin kehtaisit pyytää ystäväsikin mukaan?
Miten teemme siitä totta tänään?
Ota yhteyttä niin otetaan siitä yhdessä selvää.