Kirkon korjaushankkeen vaiheet – mihin olisi hyvä varautua

Kirkon korjaushanke on vaativa ja tulee vastaan yleensä korkeintaan kerran sukupolvessa. Museoviraston julkaisema Kirkollisten rakennusten hoito ja restaurointi (Museoviraston julkaisuja 12, Museovirasto. 2020.) kertoo siitä, miten hanke etenee teknisesti ja hallinnollisesti. Kirja on tutustumisen arvoinen ja korvaamaton apu seurakunnan johdolle ja kiinteistötoimelle. Sen aivan lopussa viitataan myös lyhyesti muutoshankkeen merkitykseen seurakunnalle uskonyhteisönä. Jäljelle jää kuitenkin kysymys siitä, miten seurakunta lähestyy rakennushanketta kristillisenä kirkkona ja millaisia vaiheita hankkeeseen kuuluu hengellisen yhteisön kannalta?

Ranskalainen arkkitehti Jean-Marie Duthilleul käsittelee tätä kirjassaan Liturgie et architecture (Collège de Bernardins. Editions Parole et Silence. 2019.). Duthilleul on suunnitellut muun muassa rautatieasemia ja toiminut arkkitehtinä monissa merkittävissä kirkollisissa hankkeissa. Yhteisöllisyys on Duthilleulin suunnittelutyön keskiössä ja hänelle onkin olennaista yhteisön olemuksen ja tarpeiden tunnistaminen ja tukeminen.

Duthilleulin mukaan hankkeeseen kuuluvat seuraavat vaiheet, joiden ei tarvitse edetä kronologisesti, vaan joissa voidaan tarpeen mukaan siirtyä eteenpäin tai toisaalta palata takaisin jo aiemmin käsiteltyyn: 

• Alustava pohdinta
• Yhteinen keskustelu
• Ahdinko
• Löydöt
• Toteuttaminen

Alustavaan pohdintaan kuuluu tiedon kerääminen ja pohtiminen. Tietoa tarvitaan ainakin neljältä alueelta: 

Ensinnäkin tarvitaan kokemuksellista tietoa jumalanpalveluselämästä; mikä tässä kirkossa toimii ja mikä ei. Vain tehtyihin kysymyksiin on mahdollista vastata. 

Toiseksi tarvitaan tietoa paikan historiasta, sen arkkitehtuurista ja aiemmista muutoksista. Historiaa ei voida kunnioittavasti jatkaa, ellei sitä tunneta.

Kolmanneksi tarvitaan tietoa itse tilasta. Tilaa ei voi ymmärtää periaatteessa käsitteellisesti, ellei sitä tunne kokemuksen kautta käytännössä. Tiedonhankinta tapahtuu sekä yhteisesti että yksityisesti ja sen perusteella tila voidaan käsitteellistää paperille. Piirrokset merkitsevät tässä arkkitehtuurille samaa kuin nuotit musiikille.

Neljänneksi tarvitaan tietoa kirkkoon kokoontuvasta yhteisöstä, sen kulttuurista, menneisyydestä, toiveista ja kysymyksistä. Seurakunta koostuu elävistä kivistä.

Yhteisen keskustelun tarkoituksena on löytää yhteinen tie hankkeen läpiviemiseen. Siinä missä alustavassa pohdinnassa kerätään tietoa objektiivisesti, rakennetaan yhteisessä keskustelussa tämän pohjalta subjektiivista näkemystä projektin suunnasta.

Kristittyjen elämään kuuluu yhteisymmärryksen hakeminen ja rakentaminen. Tässä vaiheessa nousee kuitenkin erilaisia näkemyksiä ja usein myös ristiriitoja. Yksi haluaa puhua yhdestä asiasta ja toinen toisesta; eivätkä kaikki välttämättä halua kuunnella toisiaan. Tämä puolestaan johtaa usein ahdinkoon.

Ahdingossa voi tuntua siltä, ettei koko hankkeesta löydy ulospääsyä. Tämä on kuitenkin välttämätön vaihe lopullisen konseptin saavuttamiseksi. 

Joskus ahdinko tuntuu siltä kuin olisi raivoavalla merellä näkemättä sen enempää maata kuin satamaa. Kiusauksena on luovuttaa ja heittää kaikki sikseen, tai ainakin heittää suurimpia ongelmia tuottava joukko yli laidan, jotta myrsky voisi tauota. Apuun tulee Psalmi 107:26b-28:

Hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui.
He keinuivat, he huojuivat kuin juopuneet,
heidän taidoistaan ei ollut apua.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa,
ja Herra auttoi heidät ahdingosta.

Ristiriitaisen tiedon kertyminen on hyvästä. Vasta se paljastaa koko ongelman, jotta siihen voitaisiin vastata. Seinä rakentuu pienistä kivistä. Työssä tarvitaan perusteellisuutta ja kärsivällisyyttä. Ruusua ei kasvateta vetämällä.

Löytöihin kuuluvat ensinnäkin luonnosten esitteleminen siten, että monimutkainen todellisuus voidaan käsitteellistää paperille. Mukaan otetaan myös kaikki ahdistuksen aiheet, jotta niitä voitaisiin käsitellä järjellisesti.

Toiseksi luonnosta voidaan tulkita monin tavoin. Kaikki eivät ehkä näe sitä samalla tavoin, mutta yhdessä keskustellen voidaan siirtyä yleisestä yksityisempään asia kerrallaan.

Lopulta luonnos voidaan hylätä. Kyse on kuitenkin vain apuvälineestä, joka auttaa viemään hanketta eteenpäin. Se tiivistää jonkin ajatuksen, joka voidaan muuttaa vaikka täysin. Luonnoksen tehtävänä ei ole rikkoa yhteisymmärrystä, vaan se voidaan tarjota turvallisesti kriittisesti järjellä pohdittavaksi.

Toteuttamiseen kuuluu ratkaisujen tekeminen, jossa luonnoksista tulee lopullinen suunnitelma. Tässä vaiheessa tulee koko suunnitelma testata vielä suhteessa kaikkeen kirkossa tapahtuvaan toimintaan. Kyse on samasta kuin soitinrakentajan koesoitosta erilaisilla musiikkityyleillä. Varsinaiseen soittoon ei riitä vain soittimen virittäminen, vaan myös erilaisen ohjelmiston harjoittelu. Tämä kaikki ottaa helposti kahdesta kolmeen vuotta. (Duthilleul 2019, 117-126.)

Varautumisen välineitä – liturgisen konsultin paikka hankkeessa 

Olen tähän mennessä tullut mukaan hankkeeseen ja avustanut lähes jokaisessa Jean-Marie Duthilleulin kuvaamassa vaiheessa. Tyypillisintä on ollut liturgisen konsultin käyttö alustavan pohdinnan tiedonhankinnassa, jota varten olen tehnyt kirkkoihin teologisia taustaselvityksiä, sekä auttanut tämän jälkeen yhteistä keskustelua järjestämällä koulutuksia ja osallistumalla erilaisiin keskustelutilaisuuksiin ja seminaareihin. Joskus osaamistani on käytetty myös ahdingosta pois pääsemiseen sekä löytöjen hiomiseen ja testaamiseen. 

Oli vaihe mikä tahansa ajattelen, että olennaisinta on luotettavuus ja johdonmukaisuus hankkeen johtamisessa. Hankkeen vaativuus on hyvä hahmottaa alusta asti ja suunnitella siihen käytettävät resurssit asianmukaisesti. Harvalla seurakunnalla on aikaa ja mahdollisuutta tehdä kaikkea itse, vaikka osaamista riittäisikin. Siksi suosittelen liturgisen konsultin mukaan ottamista jo hankkeen alussa ja varaamista mukaan aina toteuttamiseen saakka. Varauksen ei tarvitse olla suuri, mutta se on hyvä tehdä tarpeettoman vaivan välttämiseksi.

Liturgisen konsultin tehtävänä on tällöin toimia etenkin seurakunnan johdon apuna ulkopuolisena asiantuntijana, joka tukee projektin läpiviemistä alusta loppuun saakka ja suhteuttaa sitä muualla tehtyihin hankkeisiin ja ratkaisuihin. Ulkopuolisen on yleensä helpompi havaita, missä kohtaa prosessia edetään, sekä esittää tyhmiä kysymyksiä ja tarjota niihin erilaisia vastauksia, jotka voidaan huoletta ampua alas aina siihen asti, kunnes löytyy kullekin seurakunnalle sopivin oma ratkaisu.

Ulkopuolinen apu on erityisen hyödyllistä silloin, kun laineet lyövät korkeina, mutta siitä on apua myös suhteessa muihin asiantuntijoihin ja erityisesti arkkitehtiin. Liturginen konsultti voi keskustella rakennusalan ammattilaisten kanssa kunkin kirkon ja seurakunnan olemuksesta suhteessa kristilliseen uskoon, perinteeseen ja muualla tehtyihin ratkaisuihin, jotka eivät yleensä ole heidän ydinosaamistaan ja auttaa heitä loistamaan. Seurakunnan kannalta mukaan tulee myös kirkon ja siinä tapahtuvan toiminnan virittämiseen tarvittavaa liturgisen merkityksen ja yhteisönrakentamisen välineistöä, joka auttaa eläviä kiviä löytämään toisensa ja rakentumaan yhdessä niin, että maailma voisi uskoa.